martedì 14 luglio 2009

VATICANO



Rooman yksi suosituimpia vierailukohteita on tietysti Vatikaani, sen museot ja Pietarinkirkko aukioineen. Tykkaan istua piazzan laidalla rappusilla ja katsella ihmisia. Edustettuina on yleensa suurin osa maapallon kansoista. Siis viime perjantaina jain siita naytelmasta paitsi Obaman visiitin takia ja piazza vaikutti jotenkin oudolta hiljaisena ja tyhjana.
°°°
Vatikaanista voi lukea lisaa vaikka taalta.

7 commenti:

  1. Käytiin ihan vähän aikaa sitten katsomassa elokuva Enkelit ja demonit, siinä nuot paikat olivat aika hyvin edustettuina.

    Varmaan hassua käydä paikassa, joka on yleensä täynnä ihmisiä, mutta sillä hetkellä lähes tyhjä.

    RispondiElimina
  2. Luin kirjan, mutta taidan jattaa elokuvan valiin kun jo piti pistaa valilla silmat kiinni pelosta kirjaa lukiessa.

    Kylla, tunnelma oli vahintaankin erikoinen. Olihan siihen hyva syykin.

    RispondiElimina
  3. Voi Rooma, Rooma! Mahtava kaupunki!

    RispondiElimina
  4. Kommentoin jo eilen, tai yritin. Näihin kommenttilootiin on tullut uusia turvalukkoja, joita en osaa avata.

    Yritän siis taas.

    Rooma on minustakin upea kaupunki, mutta Vatikaanista en tykkää yhtään. En kestä paikkoja, joissa pyörii noin paljon ihmisiä. Eikä siellä muutenkaan mulle ole oikein mitään.
    Välttelen Roomassa myös aina Pizza Navonan, Pantheonin aukion ja espanjalaiset portaat.
    Trastevere on mun suosikkipaikka, vaikka kyllähän sielläkin aika paljon populaa pyörii.

    Tuliko nyt negatiivinen kommentti. Ei ollut tarkoitus. Innolla seuraan kaikkea mitä näytät!

    RispondiElimina
  5. Satunkaa: eiko!

    Liivia: Trasteveressa ainakin illalla saa menna kyynarpaameiningilla, ehka paivalla rauhallisempaa.

    Asun taalla maaseudulla ja siksi on joskus mukavaa nahda muitakin kuin vain naita tuttuja kylalaisia. Kaupungissa istuskelen ja katselen ja mietin. Ja tulen sielta sitten erittain mielellani takaisin tanne rauhaan.

    En mieltanyt kommenttia negatiiviseksi, jokaisella saa olla mielipiteita eika aina tarvitse vaan sanoa etta hienoa ja ihanaa.

    Sita paitsi itsepaisena kuitenkin teen ihan niin kuin itse haluan :)

    RispondiElimina
  6. Viela kymmenen parikymmenta vuotta sitten minakin tykkasin surffailla Roomassa (ja myos Vatikaanissa), mutta kuten hyvin tiedat, nyt minua ei saa Isoon Kylaan oikeastaan kuin puoli pakolla. Touhu siella alkaa olla liian 'turistimaista'. Silti Rooma on ehdoton kohde kaikille niile,jotka eivat siella ole kayneet kymmenia kertoja! Trastevere on minun suosikkini, aamutuimaan! Silti vuoristomajan seutu kaikkineen voittaa Ison kylan mennen tullen ja palatessa. Minun kohdallani.

    RispondiElimina
  7. Lissu: isosta kaupungista loytyy kaikennakoista, muutakin kuin vain sita turistitouhua. Nayttelyita ja kaiken nakoisia tapahtumia, esimerkiksi. Tulis vaan lahdettya :)

    RispondiElimina